Auringonkukka taipuu

Auringonkukkani taipuvat tuulessa,heiluvat edestakaisin ja koittavat estää katkeamasta,
minusta tuntuu tänä aamuna aivan samalta. Huonosti ja pätkittäin nukutun yön jälkeen
mieliala ei ole mitä parhain. Muista juuri,miten tärkeää uni on ja olen ylpeä siitä,että
parantumattomasta yökukkujasta saa aika helpolla  tehtyä 7 tunnin  tuhisijan.

Viime yönä pikkuisen  peiton alta kuului itkua ja ininää. Kun karhunpoika sairastaa,
häntä hellikäämme. Siinä sitten silittelin,peittelin,rauhoittelun,lääkitsin.tarjosin  juomaa
ja ennätin miettiä  moneen kertaan elämääni.

Nyt pää on puoliksi tyhjä ja puoliksi täynnä tunteikkaita ajatuksia.
Tässä kohtaa kuukautta itkupurot tulvivat helposti yli ja yli menee usein tunteetkin.

Pääasiassa minulla on kaikki hyvin,
olen saanut tasapainoon itseäni,kuuntelemalla omaa jaksamistani ja toiveitani.
Tehnyt asioita,jotka tuottavat mielihyvää ja saanut uutta rytmitystä arkipäiviini.
Oppinut armahtamaan itseäni ja kyennyt tasaamaan temperamenttini niin,ettei
arkipäivää kanssani jakavien tarvitsisi kuunnella turhaa jäkättämistä ja jankuttelua.
Sellaiseen väsyy valittaja itse.

Minä olen viime viikkoina tehnyt kaksi asiaa,joista syksyn tullen haaveilin.
Mehumaijaillut 12 litraa itsetehtyä mehua ensi kertaa elämässä ja saanut
olohuoneeseeni harmaan seinän tehosteeksi.
Molemmat asiat on tuottaneet iloa.

Kun flunssaisena istuu  kotisohvalla itsetehty lämmitetty viinimarjamehu  lempimukissa ja
katsoo köhimisestä väsyneenä eteensä, hymyilyttää väkisin,kun silmät viivähtävät harmaassa
värissä.

Ja taas sitä taipuu,muttei katkea.

Uusi suunta itsessäni.

"Kaikki se,mitä haluan ei ole sitä mitä tarvitsen"

Sanoi hyvä ja pitkäaikainen ystäväni kahville maistuvassa hetkessämme.
Tuo lause on painunut niin vahvasti mieleeni,että jokunen ilta tässä on mennyt
pohtiessa edellä mainittua ajatusta.

Minä olen aina ajatellut ystäviäni ennen itseäni, tehnyt sitä mitä minulta odotetaan
lähinnä ystävieni suhteen kylläkin. Tai mitä oletan muiden minulta odottavan.
Olen kiirehtinyt avuksi, toiminut  terapeuttina,kissanhiekkojen tyhjentäjänä, sairaankuljetuksessa
nuoruusystäväni toilaillessa, auttanut,mennyt,vienyt,laittanut,lainannut ostanut. Ei,en ole uhri tai jos
olenkin,olen omien toimintamallieni uhri.

Nyt on muutosten aika,
sopivalla  tavalla nykyinen suljettu elämäni,viihdyttää minua henkisesti paljon enemmän,
kuin aiempi ylisosiaalinen rinki,jossa juoksin sinne tänne muiden vuoksi ja  tietysti itsenikin takia
toisinaan.

On aika istua alas,kohdata itsensä,oma todellisuus, pohtia mitä minä tarvitsen ja tahdon.
Alkaa rakentaa elämää ajattelemalla ensi sijaisesti omaa elämää ja perheen kuvioita.  Ja sitten
vasta läheisiä ystäviä,

Enkä minä  tarkoita tällä sitä,että aloittaisin superkurssin,lakkaisin välittämästä ja tuntemasta
myötäonnea ja empatiaa. Mutta jonkinlaisen rajan piirtäminen siihen,kuinka paljon annan itsestäni
on tehtävä.

Kyllä,haluaisin olla aina saatavilla,jaksaa,auttaa ja istua lähellä.
Omistaa taikasauvan,helpottaa ystävieni taakkaa,tukea tarvittaessa jne.

Mutta tarvitsenko sitä jokaisena hetkenä?
Iltana?

En,

Toisaalta jokin herkkä osa minussa tuntee  siitä huonoa omatuntoakin,
Silti itsekkäästi itseäni ajatellen,tämä on viisainta.
Ehkäpä se vanha tuttavakin,joka pitkän tauon jälkeen soitti halutakseen
elämän  huonossa vaiheessa  apua,saa sitä joltain toiselta.

Ehkä hänkin,vielä joskus kysyy,kuinka minä jaksan tässä hetkessä ja elämässä.
Aika taistelu järjen ja herkkyyden kanssa on menossa.  Jos notkahdan periaatteessani,
olen hetkenä minä hyvänsä  höösäämässä suunapäänä hänen  elämäänsä  radalleen,
muistamatta itse pysyä polulla,jonka päättäväisesti valitsin.

Niin,
kaikki se mitä haluaisin,ei todella ole sitä,mitä tarvitsen.

Eikä ole se 90e laukkukaan,johon päätäpahkaan nettisivuilla pakahduin,

Elämä on tässä,minun ikiomalla  polullani.

Sunflowers

Kesän alussa,meillä oli yhteinen projekti lasten kanssa.
Auringonkukat.

Multaa,siemeniä,ravinnetta ja  kukkapurkkeja. Kaikille omat.
En  osannut arvata,kuinka tärkeäksi projektimme kesän edetessä tulisi.

Voi ihmettelyä ja odotusta, ihastelua  ja innostusta. Isoilla ja pienellä.
Sitten se tapahtui,ensimmäiset terälehdet työntyivät suuresta nupusta ulos
hätkähdyttävän kauniina.

Oi onnea !

Kaksi kukkasista istutettiin edesmenneen läheisen  muistolle,
paikkaan,jonne ne kuuluivat. Nämä keltaiset kaunistukset,kun olivat
hänen lempikukkiansa,heti valkoisten hortensioiden jälkeen.

Oi ihanuutta!

http://www.youtube.com/watch?v=qZEnI9PTPTs  :)

40 astetta...60 astetta....

Parasta kerrostalossa asumisessa on pesutupa.
Arkista ja tylsää,ehei.
Olen tehnyt tästä touhusta itselleni hemmotteluhetken.

Pitäkää hulluna,mutta minä  rakastan istua pesutuvalla,
lukea lehteä,siemailla aamukahvia ja  kuunnella,kun kaksi
konetta humisee ja  lorisee rinta rinnan.

Tänä aamuna haukkasin myös aamupalan pesutuvalla ja ah,niin hyvää tuliaisiksi maailmalta
saatua vaniljakahvia.

Pesutuvalla pyykkivuori tuntuu pieneltä,kun suureen koneeseen  saa tungettua paljon
vaatekappaleita kerralla. Puhtaan pyykin tuoksu on ihana!

Mikähän siinä on,että pyykkituvassa olemisen jälkeen,tekee aina mieli
jynssätä koko asunto siistiksi,vaihtaa järkkää, siirrellä esineiden paikkoja
ja vaihtaa puhtaat lakanat vaikka ne on juuri vaihdettu...

Vaikka ilma on harmaa,sade ei ainakaan vielä ole yllättänyt ulkona narulla
roikkuvia lakanoita,paitoja ja pyyhkeitä.

Tänään pienin saa kainaloonsa puhtaan,pesukoneessa kuperkeikkaa heittäneen
muumimamman. Joka myös tuoksuu....

ihanalle!

Syysruno

SYYSMETSÄSSÄ


OI LOISTOA SYKSYISEN METSÄN,
 OI KIRKASTA VOIMAA SEN!
YLLYMPÄRI RUSKEAT RUNGOT,LÄPI HAVUJEN VEHREYDEN. 
MÄRÄT KIILTÄVÄT LEHDET MULLASSA JA KOSTEA SAMMALMAA,
— EN MITÄÄN MAAILMASSA,VOI SITEN RAKASTAA.

JOKA AINOAN LEHDEN KAUNEUS KOSKEE SYDÄMEEN,
JOKA MÄTTÄÄN VÄLIIN SILMÄNI JÄÄ, KUIN UUTEEN SYVYYTEEN.
JA HAVUT HOHTAVAT HELMISSÄÄN JA HAAPA ALASTON,
KÄSIVARTENSA PALJAAT JA VOIMAKKAAT YLÖS TUULIIN NOSTANUT ON.

tÄTÄ TUOKSUA SYKSYN MULLAN! EI OLE SEN VAHVEMPAA!

Saima Harmaja

Syksyn saapuminen...

Ulkona kesäkukat vielä kukkivat,
osa sai kuitenkin eilisiltana lähtöpassit bioroskikseen.
Tänä kesänä kasvatimme katraan kanssa auringonkukkasia.
Voi sitä tunnetta,kun ensimmäinen aukeni kauniin keltaisena
alkuviikosta.

Ulkona tuoksuu syksy,
tätä vuodenaikaa minä rakastan,kun saa kävellä tennarit
jalassa pitkin katuja,muhkea huivi kaulalla. Saa kaivaa pinon
neuletakkeja esille ja ripustaa syksytakit naulaan roikkumaan.
Tänä syksynä tepastellaan pinkeissä ja vaaleanpunaisissa Converseissa,
jotka Ystäväni Tärkkis,toi maailman matkoiltaan. Eikä huivit jää kakkoseksi,näiden kanssa kelpaa.

Pimeät illat ovat kuin tehtyjä ulkolyhtyjen sytyttelemiseen ja
kynttilöiden kanssa tunnelmoimiseen.
Kun luonto värittyy,minä pääsen häärimään kamerani kanssa
ulkona.

Sateenropina ikkunaruutuun,miten ihanasti  se tuudittaa ihmisen
untenmaille.

Pinkit saappaat,
on hankkimatta!!!

Kaupunki Rakkauteni

Mukulaisia katuja ja ne kauniit puurakennukset.
Kesävaatteisiin pukeutuneita ihmisiä,jäätelötötterö ja
joenvarsi.

Kaunistakin kauniimpi kirkko ja vanhan kaupungin kapeat kadut,
täynnä toinen toistaan ihanempia  putiikkeja,joiden edustalle on aina
teemojen mukaan laitettu esille ihania asioita. Jouluna  on tonttuja  ja pääsiäisen tienoilla narsissit ja kanat koristavat reunuksia.

Lempikahvilani Paahtimo,tuo ihanuus jonne mieleni halajaa aina
uudelleen ja uudelleen. Sen Lattekahvi ja marenki,ovat vailla vertaansa.
Yhdistettynä tietysti tunnelmaan,paikka jossa palaa,aina kynttilät.

Siellä tuoksui jo syksy,ihastuttavan kukkakaupan edustalle,oli aseteltu taas
kovin kauniisti kaikki se,mitä syksyn alkaessa toivoo vähääkään kasveja ja kukkia rakastava omalle patiolle tai parvekkeelleen.

Porvoossa vietetty päivä äidin kanssa kruunautui,
kun saimme päivällisseuraksemme rakasta herraseuraa.

Kotia kohti lähdettäessä auto oli täynnä suukkoja,alkukarkkeja,kirpparilöytöjä,makeaa limppua Mormorsilta. Paikka,jossa voi myös tiettyinä päivinä seurata kahvin paahtamista.

Tällaisia päiviä lisää,jonka taannoin teimme!

PORVOO <3